Skate News 003

skatenews003

SKATE NEWS VOL 003

Säännöllisen epäsäännöllinen raportointi suomen rullalautailun ilmanlaadusta.

Tässä vaiheessa varmasti viimeisimmätkin sissitkin ovat vaihtaneet kylmät kadut lämpimään sisätilaan. Liiton miehetkin ovat jo täysin mukana hallikauden tiimellyksessä. Meille koti talvella on Helsingin Kontulan skeittihalli. Eihän se kesältä maistu, mutta ei voi kyllä valittaa kun pystyy skeittaa ympäri vuoden hyvissä olosuhteissa. Mut palataan vielä hetkeksi viime kesään.

skateboarding-olympics_renkaatElokuussa tippu iso pommi kun kerrottiin, että skeittaus on valittu Tokion 2020 Olympialaisten lajiksi. Kisamuodot ovat street (Street League) ja park (Park Series). Yhteensä 40 miestä ja 40 naista pääsevät kisaamaan olympiamitallista ja on varmaa, että skeittaus saa valtavan mediahuomion. Itseasiassa median huomio on jo kääntynyt skeittaukseen. Kysymyksiä on tullut paljon, mutta vielä tässä vaiheessa vastauksia on kovin vähän. Edes Kansainvälisessä Skeittiliitossa ei tiedetä kaikki vastauksia vielä. Rakenteelliset suuntaviivat piirtyvät pikku hiljaa ja keväällä 2017 paketti on toivottavasti valmis julkaistavaksi. Käymme tiivistä keskustelua eri osapuolien välillä ja pyrimme osaltamme saavuttamaan parhaan mahdollisen lopputuloksen. Toivottavasti jatkossa meillä on esimerkiksi paremmat aseet vaikkapa juuri uusien sisähallien ja skeittiparkkien saamiseksi.

Focus on nyt SM kisoissa. Turussa kisataan 10.joulukuuta suomenmestaruuksista ja kaupunkiin pakkautuu kymmeniä Suomen huippuskeittareita. On jännä nähdä miten Turun hallin kaaripainotteiset kamat sotkevat pakkaa ja nähdäänkö tänä vuonna täysin tavallisesta poikkeava jengi podiumilla. Haluan uskoa siihen, että kisoista tulee parhaat hetkeen. Cuben hallin designi on Suomen parasta A-luokkaa ja se saa myös skeittauksen näyttämään normaalia paremmalta. Kiitos hallin ulkoasusta kuuluu Aleksille ja muille turkulaisille halliaktiiveille! Hattu päästä.

Sm finaali-iltana juhlitaan Turun Saaristolaisbaarissa. Alkuilta menee Hang Up Awardsien merkeissä ja loppuillasta saa ottaa sokan irti live-musan tahdissa. Esiintyjinä ainakin Liigalaiset ja Musta Hanhi. HUOM! Äänestithän jo omaa suosikkiasi!
ÄÄNESTÄ TÄÄLLÄ!!

awards_2016

 

 

 

 

 

 

www.rullalauta.fi/tapahtumat/skate-sm
Facebook Event
#SKATESM2016
SM Finalistien kaartia voi silmäillä SM TULOS sivuilta.

skate_sm_2016_web

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Järjestämme Tampereella helmikuussa työkokeilun jossa opetetaan rakentamaan betonista skeittiparkkia. Työkokeilu sijoittuu Hiedanrannan uuteen Kaarikoirien skeittihalliin, jossa sijaitsee jo nyt monen tietämä midivertti. Haku alkaa jo tämän vuoden puolella ja työkokeiluun pääsee kerralla vain 5-8 henkilöä. Tiedoitamme hausta liiton sivuilla heti kun kaikki on valmiina. Toivottavasti jo ensi viikolla.

14344799_1074292665940678_4024036323154034095_n

Hallituksenjäsen Teemu Grönlund ja fs air.
Kuva Kaarikoirien facebook sivulta.

 

 

 

 

 

 

Ja jos joltakulta meni ohi Nordic Business Forumissa järjestetty ”Business SK8 for good” skeittitapahtuma niin siitäkin pari sanaa. Tony Hawk tuomarina ja laajasti Suomen parhaimpia skeittareita sessaamassa pikkuminiä pukukansan nenän edessä. Meininki oli hyvä ja jengi diggas. Wilson Mäkelä kruunattiin lopulta voittajaksi ja lopuksi Duudsonit varastivat shown Tony Hawk:n kanssa joka joutui kuminauha-attackin kohteeksi. Olisko matsku ollu jossain Possessa kai.

Tärkeämpää oli se, että tapahtumamini päätyi Jyväskylään ja että kerätyllä potilla saadaan ensi kesänä rahoitettua Skeittipakutoimintaa useamman kuukauden. Bravo!

kivi-nbf

Mikot vierekkäin.
Kuva: Sami Välikangas

 

 

 

 

 

 

 

 

HELride, HELride. Perhosia tahtoo olla jo nyt mahassa kun edes miettii ensi kesän kinkereitä. Niin hyvät suunnitelmat, et tietää jo nyt tekevänsä parasta HELridea. Ainakin suunnitelmissa palaset on loksahtanu kohilleen. HELridesta lisää seuraavassa päivityksessä, mutta päivämäärät 13-15.7 KANNATTAA LAITTAA JO KALENTERIIN!

www.HELride.fi
www.facebook.fi/HELride
#HELride

13920843_1186254414759466_7727461446458810542_n

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuva: Travis Adams