Soveltava skeittaus -skeittaus kuuluu kaikille

Soveltava skeittaus (Adaptive Skateboarding) ei ole tuntematon käsite maailmalla mutta täysin näkymätöntä vielä Suomessa. Suomen Rullalautaliitto haluaa nyt lähteä edistämään ja kasvattamaan soveltavan skeittauksen harrastamista Suomessa. Olemme hyvin alkutekijöissä asian tiimoilta ja ensin haetaan oppia, kontakteja ja ideoita, joilla lähteä rakentamaan pohjaa soveltavalle skeittaamiselle.
Haluamme edistää vammaisten ja vammattomien välistä inkluusiota skeittauksen keinoin ja pyrkiä siihen, että kaikille löytyisi avoimia ja saavutettavia mahdollisuuksia skeittaamiselle. Toivomme löytävämme rinnallemme yhteistyökumppaneita asian edistämiseen, olethan yhteydessä, jos koet, että voisit auttaa: info@rullalauta.fi

Tältä näyttää soveltava skeittaus Amerikassa.

Soveltava skeittikoulu on tarkoitettu erityistä tukea tarvitseville ja on osallistujilleen ilmainen. Paikalla ovat kokeneet skeittikoulu ohjaajat, joiden kanssa pyritään yhdessä löytämään jokaiselle osallistujalle turvallinen tapa päästä kokeilemaan skeittausta. Tarjoamme lainaksi laudan, kypärän sekä kyynär-, ranne- ja polvi-suojat. Jos sinulla on jokin apuväline, josta uskot olevan apua, voit ottaa sen mukaan. Skeittikoulu on osana skeittauksen SM-kilpailuiden finaali viikonloppua, joten skeittikokeilun lomassa pääsee kokemaan myös suomalaisen skeittauksen kärki-mittelöintiä skeittiparkin puolella.

Skeittaus on luovaa, itsenäistä ja oma-ehtoista liikkumista, jossa jokainen voi löytää oman tavan harrastaa. Tule siis rohkeasti mukaan kokeilemaan, olisiko skeittaus sopiva laji juuri sinulle!

Päivän aikana on tavoitteena myös koota vapaaehtoisten työryhmä, jonka kanssa lähteä kehittämään soveltavaa skeittausta Suomessa sekä tarjoamaan säännöllisiä harrastusmahdollisuuksia.

Soveltavassa skeittikoulussa esikuvaksi ja opettajaksi saadaan mukaan kokemusasiantuntija Mike Minor! Mike on Paralympia mitalisti lumilautailun puolelta ja omaa lisäksi vahvaa myös kokemusta Xgamesista ja Dewtourilta lumilautailun sekä skeittauksen puolelta. 

Mikelta puuttui syntyessään oikea kyynärvarsi kyynärpään alapuolelta, joka on johtanut Miken elämässään uskomattomalle matkalle. Nyt hän on innoissaan voidessaan tuoda kaiken tämän tiedon auttaakseen soveltavaa skeittausta- sekä luomaan polkua paraskeittaukselle Suomessa!

Soveltava skeittikoulu 3.8.2024 klo 12-15.00 Vantaan Myyrmäen skeittiparkilla

Mike Myersin terveiset Adaptive Skate Day tapahtumaan

Soveltava skeittikoulu järjestetään Myyrmäen skeittiparkin välittömässä läheisyydessä, kuvassa näkyvällä avoimella, asfaltoidulla ja aidatulla kentällä. Myyrmäen skeittiparkin parkkipaikalta alueelle on n. 50m ja lähes esteetön pääsy; juuri ennen alueelle tuloa on n.1m levyinen mukulakivikaistale, jossa on n.1cm raot tasaisten kivien välissä.

Alueella on teltta ja henkilökuntaa vastassa.

100m alueesta on esteetön inva wc (bajamaja).

Skeittikilpailuiden katsomon viereen on varattu pyörätuolipaikkoja, joihin on esteetön pääsy.

Myyrmäen skeittiparkin osoite on Raappavuorentie 10
01600 Vantaa.

Huom. Sateen sattuessa Skaten SM-kilpailut ja Soveltava skeittikoulu siirtyy Espooseen, Keran Halleille, Terminaali 360. https://www.keranhallit.fi/saapumisohjeet/